...kertoo noin tiivistettynä Remun kuulumisista kesän aikana. Remuhan onnistui saamaan nometreeneissä ilmeisesti järviruokon tms. palan silmäänsä sillä seurauksella, että eläinlääkäri reissuhan siitä sitten tuli. Koira piti rauhoittaa nukuttamalla ja roska raaputtaa pois sarveiskalvon pinnasta, silmätippa- ja särkylääkekuuri siihen vielä lisäksi. Tämän episodin johdosta Remun Laukaan ja  Pieksämäen nomekokeet jäivät väliin...kyllä pikkasen harmitti, mutta minkäs teet. Eli jos joku on ihmetellyt meidän koereissuja Rovaniemelle ja Saloon niin siinäpä se syy.... Remu käväisi särkylääkekuurin jälkeen uudelleen hierottavanakin ja ainakin osa sen jumeista saatiin pois, ohjeena olisikin itse hieroa koiraa ja laittaa koira venyttelemään makupalan avulla...se tahtoo kummasti aina unohtua...

 

Rovaniemellä käväistiin kisaamassa elokuun puolessa välissä, majoituttiin Ranualla  ja siis hetki leikittiin turistia, kuten kuvista näkyy...

 

 

Itse koe-maastot olivat kyllä upeita ja sääkin sattui suosimaan, eli oikein kaunis aurinkoinen muttei liian kuuma elokuinen aamupäivä koepaikalla viivyttiin.

Remu oli kuulemma jonkin sortin nähtävyys, kuulema vuoden 1998 jälkeen ei heidän järjestämissä nomekokeissa ole avoimessa luokassa tolleria kisaillut...

..ja olisihan sitä tietysti voinut vähän paremmakin esityksen antaa...kaikki riistat Remu haki mitä pitikin, jopa korpinkin toi lintu silmillä kuten kuvasta näkyy;) mutta ohjaus oli Palanderimaista pujottelua eikä kuunnellut pilliä kunnolla, sekä markkeerauksissa unohti toisen heiton (eli ohjaamalla linnun löysi ja meinasipa kiivetä veneeseenkin, kun ohjaaja ohjasi tiettyyn suuntaan...kylläpä silloin teki ohjausta suoraviivaisesti...)

Tuloksena siis AVO3, ja koepöytäkirja kertoo karua kieltään (kun se viimein postin kautta itsellemme saimme....) Tuomarina kokeessa oli Risto Heikkonen

Haku: tekee itsenäistä hakua

Ohjattavuus:saisi kuunnella paremmin ohjaajaa

Paikallistamiskyky:näkee molemmat heitot, koira unohtaa ensiksi heitetyn

Riistan käsittely:hyvä

Muut ominaisuudet:rauhallinen passissa ja laukauksissa

Yleisvaikutelma: varmalla tavalla työskentelevä koira, joka kuitenkin unohtaa markkeeraustehtävän toisen riistan. Tämä laskee palkintosijaa

 

Tollerinome oli tänä vuonna Salossa ja pitihän se Kiharakerhon lahjoittama "ennenkuin cup" kiertopokaali viedä ajatuksella, että toivottavasti sitä ei tällä kertaa meille tule....

Remuherra into piukeana menossa kokeeseen.

Lieneekö tässä kuvassa se kuuluisa vaihto lokki, minkä Remu nokkelana poikana hakuruudussa vaihtoi...? Siinä vaiheessa oli meinaan sellainen tunne, että tämä oli muuten tässä, kiitos ja näkemiin.....

Piti kotona yrittää keksiä jotain erilaista poseerauskuvaa, kun kuulema blogin päivittäjällä on aina niitä samanlaisia.....

....mutta tässä tätä perinteistä mallia nyt sitten kuitenkin tulee;))

Tollerinome Remun kohdalla meni siis hyvin ja paremmin olisi ilman vaihtareita mennyt. Tuloksena siis AVO2 ja kotiin tuomisina oli kuvassa näkyvät kiertopokaalit ja maljakko. Remu oli siis vuoden 2011 Tollereiden NOME-MESTARI, paras Avo-luokan koira sekä palkittiin parhaasta avoimenluokan yhteistyöstä. Päivä oli pitkä ja mielellään oltaisiin lähdetty kotiin aikaisemmin, jostain kumman syystä meitä ei oikein päästetty lähtemään...

Fiilikset siis ovat kuvanlaiset, makealta maistuu ja makealta Remusta maistui meidän eväsleivät, jotka se ennen omaa suoritustaan autossa kaivoi kassista....

Koepöytäkirja on pikkasen parempaa luettavaa kuin Rovaniemellä, tuomarina Risto Heikkonen.

Haku: tekee itsenäistä hakua

Ohjattavuus: saadaan melko helposti ohjattua riistalle  (pakko itsekkin sanoa, että se oli Remulta ja isännältä nappi suoritus)

Paikallistamiskyky: näkee molemmat heitot ja noutaa molemmat.

Riistan käsittely: koira vaihtaa riistan sekä toivoisin spontaanimpia riistan ylösottoja

Muut ominaisuudet: rauhallinen passissa ja ammuttaessa

Yleisvaikutelma: hyvin kokeen tehnyt koira jolla pienet puutteet riistan käsittelyssä laskevat palkintosijaa.