Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.09.2011 - 12:16

...kertoo noin tiivistettynä Remun kuulumisista kesän aikana. Remuhan onnistui saamaan nometreeneissä ilmeisesti järviruokon tms. palan silmäänsä sillä seurauksella, että eläinlääkäri reissuhan siitä sitten tuli. Koira piti rauhoittaa nukuttamalla ja roska raaputtaa pois sarveiskalvon pinnasta, silmätippa- ja särkylääkekuuri siihen vielä lisäksi. Tämän episodin johdosta Remun Laukaan ja  Pieksämäen nomekokeet jäivät väliin...kyllä pikkasen harmitti, mutta minkäs teet. Eli jos joku on ihmetellyt meidän koereissuja Rovaniemelle ja Saloon niin siinäpä se syy.... Remu käväisi särkylääkekuurin jälkeen uudelleen hierottavanakin ja ainakin osa sen jumeista saatiin pois, ohjeena olisikin itse hieroa koiraa ja laittaa koira venyttelemään makupalan avulla...se tahtoo kummasti aina unohtua...

 

Rovaniemellä käväistiin kisaamassa elokuun puolessa välissä, majoituttiin Ranualla  ja siis hetki leikittiin turistia, kuten kuvista näkyy...

 

 

Itse koe-maastot olivat kyllä upeita ja sääkin sattui suosimaan, eli oikein kaunis aurinkoinen muttei liian kuuma elokuinen aamupäivä koepaikalla viivyttiin.

Remu oli kuulemma jonkin sortin nähtävyys, kuulema vuoden 1998 jälkeen ei heidän järjestämissä nomekokeissa ole avoimessa luokassa tolleria kisaillut...

..ja olisihan sitä tietysti voinut vähän paremmakin esityksen antaa...kaikki riistat Remu haki mitä pitikin, jopa korpinkin toi lintu silmillä kuten kuvasta näkyy;) mutta ohjaus oli Palanderimaista pujottelua eikä kuunnellut pilliä kunnolla, sekä markkeerauksissa unohti toisen heiton (eli ohjaamalla linnun löysi ja meinasipa kiivetä veneeseenkin, kun ohjaaja ohjasi tiettyyn suuntaan...kylläpä silloin teki ohjausta suoraviivaisesti...)

Tuloksena siis AVO3, ja koepöytäkirja kertoo karua kieltään (kun se viimein postin kautta itsellemme saimme....) Tuomarina kokeessa oli Risto Heikkonen

Haku: tekee itsenäistä hakua

Ohjattavuus:saisi kuunnella paremmin ohjaajaa

Paikallistamiskyky:näkee molemmat heitot, koira unohtaa ensiksi heitetyn

Riistan käsittely:hyvä

Muut ominaisuudet:rauhallinen passissa ja laukauksissa

Yleisvaikutelma: varmalla tavalla työskentelevä koira, joka kuitenkin unohtaa markkeeraustehtävän toisen riistan. Tämä laskee palkintosijaa

 

Tollerinome oli tänä vuonna Salossa ja pitihän se Kiharakerhon lahjoittama "ennenkuin cup" kiertopokaali viedä ajatuksella, että toivottavasti sitä ei tällä kertaa meille tule....

Remuherra into piukeana menossa kokeeseen.

Lieneekö tässä kuvassa se kuuluisa vaihto lokki, minkä Remu nokkelana poikana hakuruudussa vaihtoi...? Siinä vaiheessa oli meinaan sellainen tunne, että tämä oli muuten tässä, kiitos ja näkemiin.....

Piti kotona yrittää keksiä jotain erilaista poseerauskuvaa, kun kuulema blogin päivittäjällä on aina niitä samanlaisia.....

....mutta tässä tätä perinteistä mallia nyt sitten kuitenkin tulee;))

Tollerinome Remun kohdalla meni siis hyvin ja paremmin olisi ilman vaihtareita mennyt. Tuloksena siis AVO2 ja kotiin tuomisina oli kuvassa näkyvät kiertopokaalit ja maljakko. Remu oli siis vuoden 2011 Tollereiden NOME-MESTARI, paras Avo-luokan koira sekä palkittiin parhaasta avoimenluokan yhteistyöstä. Päivä oli pitkä ja mielellään oltaisiin lähdetty kotiin aikaisemmin, jostain kumman syystä meitä ei oikein päästetty lähtemään...

Fiilikset siis ovat kuvanlaiset, makealta maistuu ja makealta Remusta maistui meidän eväsleivät, jotka se ennen omaa suoritustaan autossa kaivoi kassista....

Koepöytäkirja on pikkasen parempaa luettavaa kuin Rovaniemellä, tuomarina Risto Heikkonen.

Haku: tekee itsenäistä hakua

Ohjattavuus: saadaan melko helposti ohjattua riistalle  (pakko itsekkin sanoa, että se oli Remulta ja isännältä nappi suoritus)

Paikallistamiskyky: näkee molemmat heitot ja noutaa molemmat.

Riistan käsittely: koira vaihtaa riistan sekä toivoisin spontaanimpia riistan ylösottoja

Muut ominaisuudet: rauhallinen passissa ja ammuttaessa

Yleisvaikutelma: hyvin kokeen tehnyt koira jolla pienet puutteet riistan käsittelyssä laskevat palkintosijaa.

 

 

15.03.2008 - 09:50

Remun kanssa otettiin pienimuotoista reeniä ajatellen tulevia koitoksia WT- tai NOME-kokeissa ja kaivettiin pakastimen kätköistä muutama varis. Dameilla otettiin ensin linjoja, linjalla pysähtymisiä ja suuntia. Variksilla taas otettiin yhtenä päivänä hakua, josta alla yksi kuva, sekä seuraavana päivänä markkerauksia. Valokuvien ottaminen on jostain syystä jäänyt vähemmälle Remusta, kun pienempänä kuvia tuli napsittua harva se päivä... muutenkin kuvien laatu tai kuvat eivät ole parhaimmasta päästä, pitäisi kai opiskella tuota valokuvausta ja kameran käyttöä hieman lisää;)

Remu palauttaa damia, harjoittelupaikkana järven jää, jossa lumen alla vettä...

 

Vuorossa variksen palautus.

 

Remu damin palautuksen jälkitunnelmissa.

 

Remu lempisohvallaan kotona, ikkunasta näkyy usein kotiin tullessa pienen tollerin pää...:)

19.08.2007 - 09:00
Tällä viikolla Remu on harjoitellut kaksoismarkkeerauksia sekä eteenlähetyksiä motivoituna sekä ns.sokkona. Paikkana harjoituksille järvenranta, jossa suoraan edessä pieni saari, sekä vieressä niemi ja lettomainen maasto. Kaksoismarkkeerauksissa (dameilla) ensimmäinen heitto tuli kaislikon eteen avoveteen ja toinen heitto lettoon kaikenlaisen "höttösten" sekaan. Eli ekana Remu noutaa viimeksi heitetyn, mielenkiintoista katsoa kuinka koira vipeltää kohti damia niin, että itse koiraa ei näe, kun kasvillisuus on koiraa korkeampaa, vain heiluvat heinät paljastavat koiran sijainnin. Toisessa noudossa kaislikon edestä Remu joutuu ensin vähän lettomaiseen maastoon ja sitten uimaan damia kohti. Takaisin pitäisi tulla samaa reittiä, mutta Remulla vielä ongelmana että pyrkii rantautumaan ja tuomaan rantoja pitkin damin ohjaajalle. Eli tätä suorinta tietä takaisin- osiota harjoitellaan...Aiemmin tällä viikolla oli dami vietynä pieneen saareen niin, että Remu oli nähnyt sen ja sen jälkeen uinut yli hakemaan sitä. Toisena päivänä tehtiinkiin niin, että Remu ohjattiin veteen suoraan eteen-käskyllä, jota vahvistettiin Remun uidessa eteenpäin, ja kuinka ollakkaan, hyvinhän se sujui n. 60 metriä uintia sokkona. Tätä on jonkinverran opeteltu aiemminkin, jotta Remu oppisi luottamaan siihen, että kun käsky "eteen" tulee, niin aina siellä jossain on jotain noudettavaa;)
Ensi viikolla alkaa sorsastus, katsotaan missä vaiheessa Remu pääsee sinne mukaan. 25.8 olisi vielä yksi näyttely Mikkelissä, johon osallistutaan. Remu on ilmoitettu myös Pieksämäellä järjestettävään WT-kokeeseen syyskuun alussa, katsotaan pääseekö Remu mukaan...
14.07.2007 - 19:30

Jottei Remun elämä olisi yhtä leppoisaa oloa tai näyttelyssä käyntiä, niin on täällä yritetty tehdä jotain noutoharjoituksiakin. Edellisissä treeneissä viime viikolla harjoiteltiin pitkiä linjoja siten että 5 koiraa oli yhtäaikaa, 5 muistipaikkaa ja 3 damia/koira. Koirat lähetettiin linjalle eri muistipaikkoihin vuorotellen. Linjojen pituudet n. 25 metristä aina n. 100 metriin. Paikkana oli hiekkamonttu, josta lähetys tapahtui montun pohjalta ja damit olivat reunojen päällä. Tarkoituksena oli saada koira menemään linjaa pitkin mahdollisimman suoraan matkalla olevista ns. esteistä huolimatta. Erittäin hyvä passiviteetti harjoitus samalla, josta Remu suoriutui hyvin ilman ylimääräisiä piippauksia.

Tällä viikolla harjoiteltiinkin sitten lähihakua siten, että tennispalloja oli piilotettu tienvarteen pienehkölle alueelle (n. 4m x 15m) 30 kappaletta. Kolme koiraa harjoitteli samalla kertaa ja koirat lähetettiin vuorotellen matkaan käskyllä "lähi", jolloin koiran oli käytettävä nenäänsä heti löytääkseen tennispallon. Tämä oli Remulle uuden käskyn opettelua, jonka Remu oppi yllättävän nopeasti.

laskuri