Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.04.2008 - 17:31
Remulla oli pitkästä aikaa oikein aktiivinen viikonloppu, joka alkoi perjantai-iltana agilityn alkeiskurssin korkkaamisella emännän kanssa. Olin yllättynyt, kuinka innostuneelta Remu ainakin ekalla kerralla vaikutti, ei ollut vaikeuksia hypätä riman yli tai mennä putkesta, tosin olisiko asiaa helpottaneet palkkana olleet nakit...;) Lauantai ja sunnuntai menikin sitten isännän kanssa nome-kurssilla täällä Pieksämäellä. Remun ryhmässä kouluttajana toimi Esa Valkonen ja harjoitukset painottuivat WT:hen. Remu oli ryhmänsä ainut tolleri, toki viikonloppuun osallistui muitakin saman lajin edustajia. Harjoitusten ja vinkkien lisäksi oli todella mukava huomata, ettei Remun kanssa harjoittelu ole mennyt hukkaan vaan päinvastoin, nyt on hyvä jatkaa harjoittelua eteenpäin kun on nähnyt että kyllä se ne asiat osaa eikä tarvitse lainkaan vähätellä sitä että Remu on syntynyt tollerina eikä esim. labbiksena....
Atti kirjoitti 14.04.2008 - 10:38
Olin samaisissa riennoissa viikonloppuna ja pakko olla ylpeä Remun suorituksista ja tietysti myös oman koiran vaikken samassa ryhmässä treenannutkaan. Oli meinaan aika kiva kuunnella "labukka porukoiden" komentteja sen yhden tollerin suorituksista (nimeä eivät muistaneet) jotka olivat olleet tosi huippuja ja kun sen seuran tuntee niin ne eivät paljon ylistele yleensä tollereiden suorituksia HIENOA Jarno ja Remu! Jatkakaa samaa rataa. Törmäillään taas.
NinaO kirjoitti 20.04.2008 - 23:22
Ooh, mekin täällä karvaköörin kanssa pullistellaan ylpeydestä moisista kommenteista, siksi että kyseessä on tolleri ja siksi että vielä se samainen tolleri on sukulainen :) Kyllähän pitää pojasta ylpeä olla, olette tehneet hienoa työtä. Pitäkää toi linja!

Me ei valitettavasti päästy tuonne nomeviikonloppuun mutta toukokuussa tavataan toisissa treeneissä, siellä on molemmat meidän pojat :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
laskuri